Puolentoistavuoden tauon jälkeen, olemme siis palautelleet alkuvuoden rataharjoituksia mieleemme ja käyneet läpi kontakteja ja keppejä mölliryhmässä. Eilen sitten hypättiin Panun kanssa mölliryhmästä omaan ryhmäämme 1-2 luokkalaisten porukkaan. Ei silti, työmaata on vielä, sillä eihän agilityssä olla valmiita tai täysinoppineita koskaan, mikä lienee yksi lajin suurimmista viehätyksistä. Loputon mahdollisuus oppia ja tulla paremmaksi sekä hioa yhteistyötä koiran kanssa.
Eilinen rata oli suhteellisen haastava hyppäys mölliryhmän luukuttamisesta siivekkeen kiertoihin, vaikeisiin keppikulmiin ja putki-puomi –ansoihin. Mielessäni oli rataantutustumisessa ne erinomaiset neuvot ja vinkit, joita sain Caron ja Hanskin taannoisella agikoulutuksessa OKKlla; varsinkin hartioiden suunnasta, käsien käytöstä ja ennakoivista valsseista. Tarttuu sitä jotain vielä vanhankin takkiin;-)
Rata meni hienosti kepeille18, missä unohdin täysin ohjaussuunnitelman ja kosahdimme umpikulmaan. Äänekästä ja turhautunutta noottia sateli karvakorvalta ohjaajalle keppien ohjauskohelluksesta ja syystäkin:-/ Ei muuta kuin syvään hengitystä ja rauhoittumista ja otettiin kepit huolella ja siitä rata loppuun. Muistaakseni yksi rima putosi myös matkalla, taisi olla hyppy9, jossa käänsin liian nopeasti ja rajusti jo putkeen päin. Panu on alkuvuoden hypännyt 25 sentistä ja eilen nostettiin 40:een senttiin, jolla ennakoidaan tulevan viikonlopun kisoja!! J
Kaiken kakkiaan olen todella iloinen ja onnellinen Panun agimenosta; vaikka se on höyrypäinen kuumakalle, se seuraa ja kuuntelee radalla kuuliaisesti ohjausta<3
Toisaalta olen omalta osaltani erittäin tyytymätön turhaan kiireeseen, hätäilyyn ja yliyrittämiseen?! Se on varmaan luonnejuttu, että on vaikea toimia harkitun kylmäpäisesti ja kaikki ohjakset hyppysissä tilanteessa kuin tilanteessa. Siinä on allekirjoittaneelle kasvun paikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti