PANU



Minitiimin Quite A Fellow eli Panu syntyi Nirppu-emon kolmilapsiseen shelttipentueeseen Kajaanissa syyskuun 9. päivänä 2005. Panulla on kaksi sisarta: Neppari, joka asuu Kajaanissa synnyinkodissaan ja Nasta, joka asuu Haukiputaalla.

Panun hankinta oli ajatuksen asteella siitä alkaen, kun Pyry täytti vuoden. Ajattelin, että vilkkaalle ja seuralliselle Pyrylle on saatava kaveri. Ja pienen odotuksen jälkeen uusi shelttikaveri kotiutuikin marraskuussa 2005, kun Pyry oli 2,5 vuoden ikäinen, mikä jälkikäteen tarkasteltuna on ollut hyvä ikäero koirille.

Pyry ja Panu ovat kuin paita&peppu; joista ymmärtääkseni Pyry pitää iän tuomalla kokemuksella horjuvaa johtajanpallia ja jota Panu johtajan mentaliteellaan ja fyysisellä ylivoimallaan yrittää horjuttaa joka ikinen päivä. Katsotaan miten pojat tasaavat punttinsa. Eräissä tilanteissa on kuitekin käynyt selväksi, että pojat ovat kahden sheltin tiivis lauma, joka on niin sanotusti ”yksi kahden ja kaksi yhden puolesta”!

Panu on fiksu ja filmaattinen shelttijannu, se oli heti koirakerhomme tottelevaisuuskurssin ensimmäisellä kurssikerralla ilmiömäinen kontaktin pidossa ja muutenkin se oppii nopeasti ja ennakkoluulottomasti tokon liikkeitä. Panu on myös aloittanut agilityn alkeiskurssin keväällä 2007. Toiveena on, että ketterä ja hyvin liikkuva Panu pääsisi pidemmälle agilityssä, kuin lajitoverinsa Pyry.

Muille koirille (näennäisestä) isottelusta huolimatta alfauros Panu on herkkä ja kuuliainen poika, jonka kauniiden silmien suklaanruskea katse pehmentää sielusi.

Panu pitää pitkistä metsälenkeistä sekä tyttökavereiden kanssa flirttailusta. Se on shelttimäiseen tapaan hiukan varautunut vieraita ihmisiä kohtaan, mutta kun sen kanssa pääsee kaveriksi, se osoittaa luottamustaan ja ystävyyttään nuolemalla miljoonia märkiä pusuja kasvollesi ja pesemällä perusteellisesti korvasi!  Panu on kaikenlaisen ruoan suuri ystävä ja hyvänä tekemisen motiivina ja olemassaolon perusteena on ruoka: Panun mottona voisikin olla ’syömisen sietämätön ihanuus’!

Panua kutsutaan myös nimillä: Pa, Pansku, Pantteri, Pantero, Pamppara, Panpula Paimenpoika, Tuli ja Leimaus, Kulta Poika ja Tabermann!

Valitettavasti komean kaunis Panu on kivesvikainen, joten loistava tulevaisuus näyttelykehissä jäi haaveeksi vain! Kivesvian takia Panu on kastroitu huhtikuussa 2007.





Syntymäaika: 9.9.2005
Väri: soopeli valkoisin merkein
Koko: n. 37 cm
Paino: n. 8 kg
Silmät: pentutarkastus 24.10.2005: ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia
19.10.2006:  CEA/CEA vapaa, PRA vapaa
6.2.2014: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Polvet: 0/0
Kasvattaja: Miina Lukkari, Kajaani
Isä: C.I.B FIN MVA LV MVA CA MVA EE MVA PMV-05 V06 EUV-06 BALTV-07 V-07 EEV-06 Grandgables A Showy Fellow
Emä: FIN MVA Helskon Olga

Toko: ALO1, AVO3

Agility: kilpailee medi3 luokassa

Panun nollaradat:
HiFi Kajaani 14.10.2013, hyppyrata -6,49
OKK Oulu 9.3.2014, hyppyrata -6,58
OKK Oulu 2.6.2014, hyppyrata -5,02