keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Haukkis hiljenee...

Sallan ja allekirjoittaneen möllitokottajat kokoontuivat kesäkauden viimeiseen tokoajoon eilen Haukkiksella. Tai siis kokonaista yksi kappaletta koirakkoja tuli paikalle, joten Janne ja auspai Kengu saivat Sallan jakamattoman opetuksen ja huomion tunnin aikana;-) Tunti aloitettiin kuitenkin yhteisellä paikallamakuulla, johon osallistuivat Kengun lisäksi meijän Pyry ja toinen Sallan sessuista.

Keli oli tuulinen: lehdet lentelivät ja puhuri vihelsi oksistossa ja agikentälläkin oli ryhmärämä paikalla. Olosuhteissa ja ympäristössä oli siis haastetta Pyrylle, jonka paikallamakuu ei nykyisellään siis ole entisessä kuosissa. Salla liikkuroi ja Pyry meni ekalla käskyllä maahan, sirryin noin viiden metrin päähän Pikkujätistä. Pieni pää pyöri levottomasti, asentoa mallattiin sinne tänne ja ympärillä suhiseva tuuli ja roiskivat oksat hiukan hätkähdytti. Napsuttelin muutamaan kertaan käskevästi kielelläni Pyrylle, jotta se keskittäisi katseensa minuun, eikä hermoilisi ympärillä olevasta maailmanmenosta;)

Aika, kaksi minuuttia, täyttyi ja palasin koiran luo. En odottanut muita palaajia, vaan omalla viiveellä käskytin perusasentoon ja vapautin myös viiveellä. Pyryn paikallaolon statuksen huomioiden erinomaisen hieno paikallaolo: ensimmäisellä käskyllä maahan, jäi paikoilleen hienosti, jaksoi kaksi minuuttia, ensimmäisellä käskyllä perusasentoon ja jaksoi odottaa vapautusta. En voisi olla tyytyväisempi periaatteessa tärviölle menneen liikkeen edistymiseen:) Uskon ja toivon, että hallikaudella etenemme edelleen ja saamme Pyryn paikallamakuun entiseen kuosiin!

Olen olohuoneessa ketjuttanut paikallamakuuta käskytystä siten, että perusasento, viive, maahan, poistuminen, kääntymässä käyminen, palaaminen, viive, perusasento, viive, vapautus! Tämä on tuottanut hedelmää esm käskytysten suhteen siten, että kaksoiskäskyjen määrä on radikaalisti vähentynyt. Tietenkin tuota itse paikallamakuuta harjoitellaan erikseen ja eripituisilla ajoilla. Olohuoneessa ja kotona harjoitellaan 3-4 min. paikallaoloa, jotta ulkona maailmassa kaksi minuuttia ei tuntuisi miltään;)

Pyryn kanssa otettiin myös hyppyä ja liikkeestä seisomista. Hyppy menee jo suht rutiinilla, kuono kärkkii seisoessa kuitenkin hypyn yli, ja se on sellainen kauneusvirhe, jota pyritään viilataamaan pois. Liikkeestä seisomiseen olen nyt ottanut ’seiso’ käskyn sijasta molemmille shelttijannuille ytimekkään ’seis’ käskyn, joka on tarpeeksi samanlainen kuin seiso ja mitä ilmeisimmin aiheuttaa pojille nopeamman ja terävämmän seisomaan jäämisen:)

Panu pääsi myös tokotantereelle seuraamaan ja liikkeestä seisomaan. Otin naksuttimella liikkeelle lähtöjä ja kääntymisiä. Panun pentuajoista erinomainen seuruun kontakti on sittemmin, -tukistuksia Tuulikille, hiukan hajonnut ja se ei ole niin intensiivisen innokas kuin nuorempana. Syynä lienee harjoittelun vähyys ja motivoinnin puutteet. Pidinkin eilisen seuruuharjoittelun tempon tiiviinä ja naksuttelun/palkkaamisen tiheänä, seurauksella että Panun seuraaminen oli keskittynyttä ja kontakti erinomainen.

Shelttipantterin liikkeestä seisominen oli ’seis’ –käskyn ansiosta myös terävämpi ja aikaisemmin ilmennyttä ajoittaista epätietoisuutta käskystä ei nyt ollut.

Pyry ja Panu jatkavat tokoilua alo-avo -ryhmässä tulevalla hallikaudella, lokakuusta-huhtikuuhun, OKK Areenalla Virpiniemessä. Olenkin jo nyt alkanut orientoitumaan tokokisoihin osallistumiseen, koska epäonnistumisen pelossa kynnys kilpailla on minulla erityisen korkealla. Mahdollisuuksien mukaan osallistumme Pyryn kanssa ensin seuracuppiin ja ehkä marras- ja joulukuussa sitten virallisiin tokokisoihin alo-luokassa. Hui!

Myös agilityn harjoittelijat siirtyvät Haukkikselta Virpan halliin ja tulen itse toimimaan Niinan apuveturina maanantaisin. Panu palaa agiharjoitteluun samoten maanantaille, kunhan se toipuu ensin jalkavaivoistaan, tähtäin on vuoden taitteessa.

Mennyt kesäkausi oli täynnä suuria tunteita, etenkin agilityradoilla Panun kanssa: iloa ja onnea sekä pettymystä ja turhautumista! Opin koirastani, itsestäni, harjoittelusta ja ohjaamisesta niin paljon lyhyessä ajassa, että näin jälkikäteen kesää ajatellen, untuvikkona agilityradoilla, menin itse asioiden edelle enkä tehnyt pieteetillä harjoiteltuja asioita niin hyvin kuin olisimme voineet tehdä! Nyt Panun sairasloman aikana voin uudelleenasennoitua itseeni ja Panuun sekä meihin koirakkona. Saan etäisyyttä ja mietintäaikaa harjoitteluun, kilpailuun ja yhdessä tekemiseen. Koirakkomme heikompana lenkkinä minun täytyy tehdä palvelus Panulle ja nousta sen tasolle tekemisen ja keskittymisen intensiteetissä:D

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Panun pakkoloma jatkuu=(((

Panun oikea takajalka ei ole parantunut toivotulla tavalla! Tai eihän minulla ole käsitystä siitä, kuinka kauan koiralla menee ’pehmytkudosvamman’ paranteluun. Riippuu vammasta, sen laadusta, laajuudesta ja koiran mentaliteetistakin:/ Panuhan ei ole mikään tohvelisankari, vaan kuumapäinen ja korskea shelttijannu, jonka hihnakäyttäytyminenkään ei ole aina rauhallisimmasta päästä. Siksi Panu ilmeisesti onkin suhteellisen tapaturma-altis ja toipuu hitaasti vammoistaan. Panun kanssa eletään ulkona maailmassa vähän sydän syrjällään, silmät selässä ja kieli keskellä suuta! Kotilieden Panu tassuttelee mamman kylkeen kiinni ja nukkuu kainalossa selällään ketarat taivasta kohti;)

Elokuun puolessavälissä ell:n diagnosoima pehmytkudosvamma Panun oikeassa takajalassa oireilee siis edelleen ja olen päättänyt, että emme palaa agikentille enää kuluvan vuoden aikana. Pakko mikä pakko! Koiraystäväni terveys ja hyvinvointi tulee aina ensin, vaikka kuinka ohjaajan mieli palaisi agikentille harjoittelemaan ja kilpailemaan.

Yritän kuitenkin itse ylläpitää tuntumaa harjoitteluun ja valmiutta ohjaamiseen kuluvan syksyn aikana agilityopettajan roolissa, johon sain jo kosketusta kesäkauden mölliryhmän apuveturina. Jatkan myös hallikaudella agilityn apuvetäjänä, jonka olen kokenut erittäin mielekkääksi tavaksi myös opiskella agilityohjaamista noin kuivaharjoitteluna ja mielikuvaharjoittelunakin.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Urautumisen peikon peittoamisesta...;)

Minua, ja varmaan muitakin koiriaan toko-kouluttavia, vaanii alituiseen urautumisen peikko?! Eli mennään, tehdään ja palkataan samalla tavalla, samoista liikkeistä, vuodesta toiseen. Ja välillä ihmetellään, kun ei se edisty ja kun se jatkuvasti ennakoi tai kun sitä on vaikea motivoida ja kun en uskalla kisata tai kun jne tms. Mikä neuvoksi rutiinitokottelusta irtautumiseen ja kangistuneista kaavoista irtiottoon?!

Erittäin hedelmällinen ja mukava tapa saada uutta näkökulmaa omaan tokoiluun on tietenkin toko-opettajan palaute, mutta myös kanssareenaajien näkemykset ja kommentit itse tokotunnilla ja tekemisen aikana. Että ei vain kaksistaan oman koiran kanssa touhua kaiket tunnit, vaan näyttää ja kysyy omista jutuistaan myös toisilta;)

Olen ollut Pyryn kanssa OKKn tokoryhmissä siitä alkaen, kun se täytti 5 kuukautta, eli abouttiarallaa kuutisen vuotta, ja varmaan shelttijannuakin ainvälillä tympii ja ymmärrettävästikin istu, maahan, seiso, sivu –liikkeet, joita me jankataan vuodesta toiseen. Siksi se varmaan ennakoikin, jotta saisi homman nopeesti alta pois ja namipalkat kehiin;-)

Päätinkin eilen olla ei-urautunut ja tavallista repäisevämpi sekä innostavampi tokomamma:D Ei siihen sen kummempaa tarvittu, kuin oma tietoinen tsemppimieli ja vanha nahkakäsine;)

Panu aloitti! Virittelyä perusasennoilla ja riehakasta motivaation nostattamista nahkahanskan raatelulla;) Muutamia tunnin pääteeman, eli luoksetulo tekemisiä. Samoten liikkeestä seisomista, mutta ei kuitenkaan koko liikettä, vaan vierellä kävelystä käsky ’seiso’ ja pysähtymisen harjoittelua.

Luoksepäästävyydessä sieti hyvin toko-open lähestymisen ja rapsuttelun, tosin minimaalinen välttelevä kallistus kuitenkin havaittavissa, mutta ei siis väistänyt käden alta pois. Edistystä, edistystä!

Paikallaolossa aloitettiin hiukka viiveellä toisten jälkeen, jotta näköpiirissä oleva tyttökaveri Ronja-sheltti saisi loppuun vauhdikkaan palloleikin. Ensmäisellä käskyllä maata ja mama parin-kolmen metrin päähän. Panun katse viipyili agikentällä, johon napsuttelin kielellä käskevästi ja kun Panun katsoi minuun, kehuin rauhallisesti. Sain pyydystää muutamaan kertaan haahuilevan pantterikatseen, mutta pysyi jämerästi paikoillaan reilut kaksi minsaa. Palatessa viivettä perusasentoon, pysyi hienosti ja odotti lupaa. Ensimmäisellä istumaan, vapautus ja palkkaa. Huomattavaa edistystä ja varmuuttakin Panun paikallaolossa, katseen harhailusta huolimatta ei eväänsä liikauttanut! Olohuonesulkeiset tuottavat tulosta?! Seuraavalla kerralla voin mennä hiukan kauemmas?!

Toko-opella ei suurta huomautettavaa luoksetulossa. Perusasento on hiukan epävarma Panulla, se tuppaa jäämään liiaksi eteen tai väljäksi. En käytä enää agikentällä ’sivu’ käskyä lähdöissä, vaan Panu jää ’istu’maan. Ehkä tuo ’sivu’ on hiukka vielä inflaatiossa, joten joudumme vielä sitä tasapainottamaan;)

Liikkeestä seisomiseen tarvittiin toko-open katselmuksessa kaksoiskäsky, vaikka juuri äsken tarvittiin vain yksi käsky! Huoh! Tämä on niin tätä tämä toko?! Saimme palkkausvinkkinä jättää namin selän taakse, jotta Panun liikkeestä seisahtaminen saisi terävyyttä. Ja kyllähän se sitä saikin, kun heti kohta teimme liikettä palkka selän takana:D Kaiken kaikkiaan hyväntuulisen taitava tokopaneutuminen Pantterilta!

Pyryn kanssa nostettiin ensin tunnelmaa nahkahanskalla, jota Pikkujätti repi ja ravisteli riehakkaan halukkaasti;) Jouduinkin vähän hyssyttelemään haukkumista, jotta saisimme tokottelut alulle. Jätin Pyryn perusasentoon ja siirryin noin kymmenen-viidentoista metrin päähän ja ’sivu’ käskyllä Pyry kiisi vauhdilla sivulle, täsmälleen oikeaoppisesti ja nappipaikkaan, -ei minkäänlaista moitteen sijaa, vaan vapautus, iloiset kehut ja nahkahanskaa kehiin! Lieveilmiönä tosin ei toivottua haukkumista, mutta mitäs me pienistä:/ Tehtiin muutama toisto ja vapautin jatkossa niin rauhallisesti ja haukkumista ehkäisevästi, että Pyry ei tiennyt että ollaanko tässä vielä vai ei...;)

Liikkeessä seisomisessa ihan ensimmäinen liike putkeen, mutta kas, sitten iski Pikkujättiin jonkinlainen turnausväsymys. Kello lähenteli jo puolyhdeksää illalla ja ehkä Pienen Ruskean Rinkilän energia hupeni luoksetuloihin ja hanskariehaan. Joka tapauksessa Pyry lakkasi selvästi keskittymästä, kuuntelemasta ja tarjoili ’seiso’ käskyyn maatamenoa, istumista ja jälleen maatamenoa poissaoleva katse silmissään. Lopeteltiin Pyryn kanssa tokotunti ja siirryin agikentälle radan rakennukseen.

Niinan tämänkertaisen radan mukaelma alla, joka vaati erittäin huolellista ohjausta, huom! alun hyppysarja, sekä sekä valsseja ja oikea-aikaista sijoittumista!

Kyllä mulle tuli rataantutustumisessa mielikuva siitä miten Panskun kanssa menisimme radan: mm. hypyn7 jälkeen valssi ja siten suoraan putkeen8 jo mennessä seuraavan hypyn9 jälkeen odottamaan, koiran haltuunotto vastakkaiselle kädelle hypyn11 jälkeen, josta putkeen, keppien14 jälkeen pakko valssata jne. Olisi ollut kiva mennä Panun kanssa ja katsoa mihin rahkeet riittää tällä radalla;)

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Syyskuun yhdeksännen sankari:)

Päivieni ilo, sydämeni valtaaja ja sohvannurkan soopelikomistus Panu Pantteri täyttää tänään 4 vuotta!


Onnitteluja, kymmenen kuonopusua ja rapsutuksia kaksin käsin mammulin Pampulalle<3 Synttäripöydässä tarjoillaan tänään P-poikien perinneherkkuja juhlaan: lihahyytelöä ja kermajäätelöä;-) Saman tien onnittelut myös 11.9. neljävuotiaalle Iissä asustavalle merlebestiksellemme, siniselle herrasmiehelle Pessille!
Onnea myös kasvattajalle Miinalle Minitiimiin nelivuotiaasta Q-pentueesta! Uusi neitsytpentue muhii muuten shelttiuunissa Panun sissolla Nepparilla, joten Kajjaanissa eletään jälleen jännittäviä odotuksen päiviä:)
Meille syksyllä syntyneille(!) nämä alkusyksyn kuulaat ja raikkaat päivä ovat sinänsä ilon ja mielihyvän aihe. Kesä on ihanmukavaa aikaa, mutta me ei olla kovin hulluna helteeseen. Näin kylmempien kelien vähitellen vallatessa ilmanalaa, tuntuu kuin shelttipantteritkin heräisivät kesähorroksestaan ja rupeaisivat vähitellen talviturkin kasvattamiseen;-)

Kuulumisia muutoin; Panu parantelee vielä otj:n vammaansa ja se pääsee hihnasta näillä näkymin ensi viikolla. Irtijuoksentelua suoritetaan ensivaiheessa ihan aakeella laakeella, koska jos Pantterin päästää irti metsämaisemassa, tormaa se heti miljoonaa päin jorpakkoa ja kiihkeään oravajahtiin:/ Sitä en halua, vaan pyrimme jatkamaan tasavarmaa ja turvallista jalan kuntouttamista myös irti ollessa. (–Tai siis, koiriahan ei saa pitää irti taajamassa:/)

Joka tapauksessa, agilityyn palaamme sitten kun aika ja oikea takajalka on sille otollinen. Todnäk ja toivon mukaan syyskuun loppupuolella.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tseh-seuraa!

Panun jalkavamma on pakottanut koko seurueemme viime aikona vähän vähempään liikuntaan ja enempään aivotyöhön;) Olemmekin tokoilleet keskimääräistä ahkerammin, mutta se ei mielestäni näkynyt valtaisana edistysharppauksena eilisellä tokotunnilla:/

Tokotuntimme pidetään ruohokentällä agilitykentän välittömässä läheisyydessä, joten se tuo omat haasteensa agihullulle Panulle, jonka kanssa aloitettiin luoksepäästävyydellä ja paikallamakuulla.
Kuitenkin sitä ennen lämppärinä perusasentoja naksulla, seuruuta kävelystä ja lempparilelun kanssa riehumista ja revittelyä. Panun jalkaongelma huomioidaan kaikissa toimissa niin, että juoksemista tai jalan yleistä rasittamista vältetään.

Laitan tähän iloksenne kuvan Panun lempparilelusta (tai yhdestä niistä), jonka suolistamista se rakastaa yli kaiken ja se yrittääkin jatkuvasti repiä pehmoluun saumoja auki, jotta se pääsisi repimään sisusvanut pellolle;-) Lelua onkin ommeltu ja parsittu kasaan useaan otteeseen:/
Luoksepäästävyydessä Panu istui nätisti sivullani ja toko-ope Sadun lähestyessä se vienosti vältellen kallisti itseään minuun päin, mutta ei liikahtanut paikoiltaan. Satu hiukan pitkitti rapsuttelua, jotta Panu saisi tilaisuuden suoristua paikallaan ja niin se tekikin. Kehuja ja nakkipalkkaa rapsutusten sietämisestä;-)

Paikallaolossa Panu ensimmäisellä käskyllä maahan ja siirryin vain parin-kolmen metrin päähän shelttijannusta. Panu tapitti kiinteästi silmiin, mutta näin, että agilitykentän meno aiheutti lievää levottomuutta joka ilmenikin vinkumisena. Sihitin kieltävästi. Panu jaksoi minuutin paikoillaan, kävin palkkaamassa ja jätin vielä paikoilleen. Pian Panu kuitenkin siirrähti hieman eteenpäin ja jouduin palauttamaan sen paikoilleen. Jatko, noin puolitoistaminuuttia meni hienosti paikoillaan. Palatessani Panu ennakoi istumaan nousua ja palautin maahan. Kehuin ja palkkasin maahan ja kun se nosti katseensa, annoin pienellä viiveellä ’istu’ –käskyn, palkkasin ja vapautin rauhallisesti ylistävien kehujen kera:) Kokonaisarvosana Panulle kolmen minuutin paikallaolosta, kaikkine välikohtauksineen, mjaah, noin hyvä miinus tyydyttävä puoli!

Panskun seuraamisessa otettiin ensin lähtöjä naksulla ja sitten käännöksiä naksulla. Ja lyhyt seuraamiskaavio kokonaan. Hyvin meni kiinteällä kontaktilla ja hienolla positiolla! Pikkubreikillä tapettiin taas lempparilelua!

Toko-open katselmuksessa seuraaminen meni kuten paikallaolo, eli arvosanalla hyvä miinus tyydyttävä puoli. Seuraamista hajotti lievä haahuilu kontaktissa ja nurmikentän hajumaailma. Huoh! Jo pentuna upeita, pitkiä seuraamiskaavioita, kiinteällä rikkoutumattomalla kontaktilla tehnyt Panu, ei jaksa, eikä viitsi seuraamishommaa! Ainakaan pitkän kaavan mukaan:/ Satu ehdotti käskyn muutosta, mutta en halua lähteä siihen, sillä uskon, että loistava seuraaja –Panu piilee jossain agility –Panun sielun syövereissä ja odottaa vain otollista tilaisuutta esiintyä!

Pyryn puolituntinen aloitettiin niinikään ensin perusasennon muistutteluilla ja sitten seuraamisella: naksun kanssa lähtöjä ja naksun kanssa kääntymisiä. Koin älynväläyksen, (joku muukin kuin minä, voi kysyä että miksi vasta nyt?;) kääntymisissä niin, että käännyn Pyryn kanssa pikkupikkuaskelin, enkä omalla normaalilla askelvälillä. Näin saan Pyryn oman tempon ja askeleet sovitetuksi omaan liikkeeseeni entistä paremmin. Kokoeroamme on omaan 170 senttiin ja Pyryn 34 senttiin aikamoinen, joten yhteisen tempon löytäminen on ollut vaikeaa. Varsinainen seuraamiskaavio liikkuroituna ei mennyt kylläkään putkeen, Pyryn pää painui tantereen hajumaailmaan heti, kun lähdimme liikkeelle. Huoh! Pidin sitten hihnaa hiukan kireämmällä niin, että löysää ei juurikaan ollut ja käskytin sekä kehuin koko seuraamiskaavion ajan. Aika pakotetun tuntuinen koko kuvio hihnassa.

Sitten seuraamista temponvaihteluilla ilman hihnaa ja koko Pyryn olemus muuttui iloisesti seuraavan koiran perikuvaksi! Mikähän tuossa hihnassa seuraamisessa mättää? Täytyy keksiä jotain superhypermultimaxi-iloista hihnassa seuraamisen edistämiseksi!

Agilitytuntimme alkoi tokotunnin jälkeen ja koska emme Panun kanssa kykene osallistumaan varsinaiselle tunnille, menin itse kuitenkin radanrakennukseen ja rataantutustumiseen mukaan. En halua tauon aikana menettää kokonaan tatsia ja tuntumaa agikentälle. Tässä auttaa tosin myös maanantain mölliagin apuveturina pyöriminen;)

Niinan rata oli ohjauksen kannalta aika kinkkinen, olisi ollut mielenkiintoista ohjata ja katsoa, miten saan Panun vietyä kunnialla läpi radan? Radan mukaelma: