tiistai 29. joulukuuta 2009

Masentaa ja ahdistaa:-((

Pyryn oikea takajalan polvi luksoitui jälleen eilen iltalenkillä:( Pikkujätti kirkui kivusta ja puri mammaa tuskissaan hihaan! Olo on voimaton ja ahdistunut: leikkaus lienee jälleen edessä, sillä en näe mitään muuta keinoa tilanteen korjaamiseksi. Kun polvi menee sijoiltaan yhden kerran, menee se seuraavan kerran helpommin ja tilanne mennee vain pahemmaksi…:(

Olen nähnyt mm. agiharjoituksissa(!?) koiran, jonka polvi luksoitui ’jatkuvasti’ ja koira suoristi tyynesti ja tottuneesti takajalkaansa ja polvi asettui paikoilleen. Pyrylle polven luksoituminen on erittäin kivuliasta ja tuskallista ja on kovin ahdistavaa nähdä sen kipua ja tuskaa!

Pyryn oikean takajalan polvi leikattiin patella luksaation takia ensimmäisen kerran helmikuussa 2006 ja kontrollikäynnillä helmikuussa 2007 leikannut ell totesi, että leikkaus onnistui enintään tyydyttävästi. Polvi on jäykkä ja jalan ojentuminen eteenpäin jää vajaaksi. Pyry ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ontunut tai aristanut jalkaansa. Röngtenissä näkyi tuolloin, että polvessa on kalkkeutumia, mutta ei kuitenkaan nivelrikkoa tai luupiikkejä. Myöhemmin kevättalvella 2007 polvi puhdistettiin sitten ell:n suosituksesta kirurgisesti ja siihen asetettiin metallilangat tukemaan polvilumpiota molemmin puolin. –Ja nyt polvi petti jälleen!

Kyllä meitä koetellaan koirapoikien kanssa:(((

9 kommenttia:

  1. Voi kurjuus Tuulikki ja Pyry! Pikaista paranemista!! Toivotaan, että ensi vuosi on parempi..

    Miira

    VastaaPoista
  2. Eikä!!

    No voi perhana :( Pikaista paranemista ja paljon jaksamista sinne!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä oli Pyrkästä ikäviä uutisia näin vuoden päättyessä. Milloin ootte menossa eläinlääkärille? Pikkujätille rapsutuksia tsemppiä tuleviin hoitoihin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tsempistä Miira & Karo!
    Laitoin sulle mailia Vuokko!

    VastaaPoista
  5. Voi itkut, miten huonoja uutisia täältä löytyikään! On niin kurjaa kuulla pienten ystäviemme vaivoista. Tsemppiä sinulle ja pikaista paranemista Pyrylle!

    t: miina.

    VastaaPoista
  6. Hei, voi pientä herraa.. Mikä tilanne nyt?
    Tsemiä teille kaikille ja pojille halaukset!
    - Akaisa

    VastaaPoista
  7. Voi miten surullisia uutisia täällä olikaan. Ihan itku tulee kun lukee tätä juttua. :'( Toivottavasti Panu on pian kunnossa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos uusista terveisistä:)

    Pyry odottaa leikkaukseen pääsyä Seinäjoelle!! Oulussa ei ole ortopedisiä leikkauksia tekevää ell:iä:-/ Aikataulu on hiukan auki vielä, mutta leikkaus tehdään mahdollisimman pian. Pyryllähän ei ollut alun perin vakuutusta, joten kaikki jalkaleikkauksen ovat menneet ja menevät omaan piikkiin, näin ollen rahaakin täytyy säästää ja repiä jostain leikkausta varten.

    Muutoin edetään köpötellen ja elellään hiljaiseloa. Kevättä ja kesää odotellen;-)

    VastaaPoista