AgiPanu baanalla jälleen:)

Ajelin jännityksen- ja pelonsekaisin tuntein tiistai-iltaiselle agilitytunnille OKK –hallille. Ei sen takia, että miten meillä Panun kanssa menisi ohjauksellisesti, vaan sen takia miten jalkani kestävät:-/

Oikea kantapääni kipeytyi pahasti viime lokakuussa ja se on vaivannut ihan näihin päiviin saakka, nyt vain kipu on siedettävä ja jalalla voi kävellä suhteellisen normaalisti. Ja en enää malta odottaa pidempään jalan paranemista, sillä tiedän ja tunnen että jalka ei palaudu enää ennalleen vaan tulee tästä eteenpäin aina vaivaamaan enemmän tai vähemmän. Eläkeläisenä edettäneen todnäk rollaattorilla, mutta nyt juostaan agilityradoilla;-)

Olemme Panun kanssa olleet pakotettuja kaiken kaikkiaan puolentoistavuoden agitauolle erinäisten vammojen takia; ensin koirakon nelijalkaisen ja sittemmin siis kaksijalkaisen jalkavaivojen takia. Tauon aikana minulla oli tosin lainakoira, Pyryn sisko Lilli, jonka kanssa saimme kaksi luvaa medi1:ssä viime kesänäJ Ajattelen Lilua lämmöllä, meillä todella synkkaa sen kanssa:)

Panun eilinen rata oli ykkösluokan agilityrata, jossa kontaktit rytmittivät kivasti menoa. Pieniä ohjauksellisia ysköksiä tuli aluksi selän kääntämisen, kumartelun ja kiilaamisen seurauksena, mutta sitten saatiin juonen päästä kiinni ja Panu eteni entiseen malliin, -kuin unelma<3

Panun liikkuminen ei ollut alkuaikojen kaltaista rajua ryntäämistä, vaan koiran ikä, kokemus ja koirakon yleinen yhteenhitsautuminen on tuonut ohjaukseen ja liikkumiseen yhteistä dynamiikkaa ja synergiaa. Shelttimäiseen tapaan Panu on kuitenkin erittäin herkkä ohjauksellisille nyansseille, toisin sanoen ohjausmokille, joten sen kanssa saa olla kieli keskellä suuta noin vartalon suunnan, käsien heiluttamisen ja käskytyksen ajoituksen kanssa.

Kontaktit oli hienosti tallella Panun kovalevyllä, samoin kepit, suoraan putkeen irtoaminen ja siivekkeen kierrot. Tästä on hyvä aloittaa agilitykevät. Menemme harjoitus kerrallaan ja katsomme, miten ohjaajan jalat kantaa ja koiran tassut lentääJ

Takapakkia tokossa

Jo hallille ajellessa tuntui, että on henkinen pakki päällä; väsynyt olo ja koiran motivoiminen tottelevaisuuteen tuntui vaivalloiselta:-/ Päivän istuminen sosiaaliturvan luennolla oli imenyt henkistä kapasiteettia ja siinä mielentilassa jaksanut ajatella, että toko voisi olla virkistävää vaihtelua ja ajatusten nollausta:o

Aloitettiin paikallamakuulla evl –tyyliin, eli jokaiselle koirakolle annettiin vapautuskäsky erikseen liikkeen lopussa. Panu oli levoton, piippaileva ja poissaoleva, ihan kuin ohaaja itsekin. Tokossa ei saisi ennakoida tulevaa, mutta Panun olotila enteili todella huonoa paikallamakuuta ajatellen. En edes yrittänyt avo-liikettä, vaan tehtiin 3 minsan alo-liike. Panu pyöriskeli levottomasti jaloissa ennen kuin asettui perusasentoon. Meni ensimmäisellä maata ja siirryin riviin muiden kanssa. Ensimmäisten hetkien aikana Panu ikään kuin nytkähti eteenpäin, mutta ei sittenkään noussut paikoiltaan. Huh ja huoh! Kaunis koiranpää pyöri levottomasti ja kuikuili ympäriinsä muita koiria ja hajuja. Katsoin Panua tiiviisti silmiin ja se rauhoittui liikkeen loppua kohden.

Niitti eilisen liikkeen tärviölle menemiseen oli sitten viereisen koiran ohjaaja, joka kävi kesken liikkeen palkkaamassa koiraansa; käveli käsi taskussa Panun ohitse koiransa luo ja palasi takaisin riviin. Tunsin kuinka Person kuonon hajusolut työskentelivät ankarasti…pysyi kuitenkin vielä paikoillaan tässä vaiheessa. Kolme minuuttia täyttyi ja liikahdin kohti Panua, joka siinä samassa nousi seisomaan ja liikahti eteenpäin:( Ttukeletana!

Panun paikalla makuussa, hallilla, täytyy ottaa nyt askel taaksepäin. Lisäksi sen muiden koirien namien ja palkkaamisen häiriönsietokykyä tulee työstää! Ajattelin, että kotona jatketaan kuitenkin paikallamakuuta avo-tyyliin, mutta hallilla joudutaan helpottamaan liikettä toistaiseksi.

Päivän pääteemana oli ruutu, jonka esittely meni minulta ohi, enkä huomannut että koko liikettä esiteltiin. Poissaoleva mikä poissaoleva. Ennen ruutua otettiin Panun kanssa noutoa, joka sujuu jo aika mukavasti. Panun virettä täytyy kuitenkin säätää, sillä yli-innokas noutaja on ruvennut haukahtelemaan noutokapulaa hakiessaan;-)

Ruutuun otettiin namikupilla lähetyksiä noin 25 metristä, irtosi sukkana, mutta ruudussa palkkauksen jälkeistä elämää täytyy vielä miettiä, että miten eteenpäin….?! Noh, en aio ottaa ruudusta paineita, liike ei ole meille ajankohtainen vielä pitkään aikaan, jos koskaan…

Tunnin lopuksi hiottiin hyppyä, jossa suurin ongelma on Panu ehdollistuminen seisomaan kuono hypyn yli kärkkien:/ Aloitin helpommasta päästä eli ensin työstettiin sitä, että Panu kuuntelisi u-u-t-t-a käskyä hyppäämisen jälkeen, eikä automaattisesti seiso hypyllä. Jannu oli kummissaan, kun namia ei tippunutkaan seisomisesta ja maata menoista sekä yleisestä jojoilusta. Hypyn jälkeen annoin sille aikaa kääntyä ja kuunnella. Sanoin selvästi ja hitaasti ’istu’ ja niin tipahti karvapylly hallin lattialle<3 Ja kun jää oli murrettu, istuminen rupesi sujumaan kuin tanssi;-)

Mutta se etäisyys…me ei ikinä saada toimivaa avo-hyppyä aikaiseksi ennen kuin saan Panun hilattua kauemmaksi hypystä. Pieni pähkäilytuokio toko-ope Nean kanssa kosketusalustasta ja muistakin vaihtoehdoista tuotti mielestäni parhaan vaihtoehdon nimenomaan Panulle eli sen, että heitän kannellisen namirasian kauas hypyn taakse, jotta saan sen olemassa olevat ehdollistumiset tehokkaasti ’purettua’ ja rakennettua uudella tavalla.