Haukkis hiljenee...

Sallan ja allekirjoittaneen möllitokottajat kokoontuivat kesäkauden viimeiseen tokoajoon eilen Haukkiksella. Tai siis kokonaista yksi kappaletta koirakkoja tuli paikalle, joten Janne ja auspai Kengu saivat Sallan jakamattoman opetuksen ja huomion tunnin aikana;-) Tunti aloitettiin kuitenkin yhteisellä paikallamakuulla, johon osallistuivat Kengun lisäksi meijän Pyry ja toinen Sallan sessuista.

Keli oli tuulinen: lehdet lentelivät ja puhuri vihelsi oksistossa ja agikentälläkin oli ryhmärämä paikalla. Olosuhteissa ja ympäristössä oli siis haastetta Pyrylle, jonka paikallamakuu ei nykyisellään siis ole entisessä kuosissa. Salla liikkuroi ja Pyry meni ekalla käskyllä maahan, sirryin noin viiden metrin päähän Pikkujätistä. Pieni pää pyöri levottomasti, asentoa mallattiin sinne tänne ja ympärillä suhiseva tuuli ja roiskivat oksat hiukan hätkähdytti. Napsuttelin muutamaan kertaan käskevästi kielelläni Pyrylle, jotta se keskittäisi katseensa minuun, eikä hermoilisi ympärillä olevasta maailmanmenosta;)

Aika, kaksi minuuttia, täyttyi ja palasin koiran luo. En odottanut muita palaajia, vaan omalla viiveellä käskytin perusasentoon ja vapautin myös viiveellä. Pyryn paikallaolon statuksen huomioiden erinomaisen hieno paikallaolo: ensimmäisellä käskyllä maahan, jäi paikoilleen hienosti, jaksoi kaksi minuuttia, ensimmäisellä käskyllä perusasentoon ja jaksoi odottaa vapautusta. En voisi olla tyytyväisempi periaatteessa tärviölle menneen liikkeen edistymiseen:) Uskon ja toivon, että hallikaudella etenemme edelleen ja saamme Pyryn paikallamakuun entiseen kuosiin!

Olen olohuoneessa ketjuttanut paikallamakuuta käskytystä siten, että perusasento, viive, maahan, poistuminen, kääntymässä käyminen, palaaminen, viive, perusasento, viive, vapautus! Tämä on tuottanut hedelmää esm käskytysten suhteen siten, että kaksoiskäskyjen määrä on radikaalisti vähentynyt. Tietenkin tuota itse paikallamakuuta harjoitellaan erikseen ja eripituisilla ajoilla. Olohuoneessa ja kotona harjoitellaan 3-4 min. paikallaoloa, jotta ulkona maailmassa kaksi minuuttia ei tuntuisi miltään;)

Pyryn kanssa otettiin myös hyppyä ja liikkeestä seisomista. Hyppy menee jo suht rutiinilla, kuono kärkkii seisoessa kuitenkin hypyn yli, ja se on sellainen kauneusvirhe, jota pyritään viilataamaan pois. Liikkeestä seisomiseen olen nyt ottanut ’seiso’ käskyn sijasta molemmille shelttijannuille ytimekkään ’seis’ käskyn, joka on tarpeeksi samanlainen kuin seiso ja mitä ilmeisimmin aiheuttaa pojille nopeamman ja terävämmän seisomaan jäämisen:)

Panu pääsi myös tokotantereelle seuraamaan ja liikkeestä seisomaan. Otin naksuttimella liikkeelle lähtöjä ja kääntymisiä. Panun pentuajoista erinomainen seuruun kontakti on sittemmin, -tukistuksia Tuulikille, hiukan hajonnut ja se ei ole niin intensiivisen innokas kuin nuorempana. Syynä lienee harjoittelun vähyys ja motivoinnin puutteet. Pidinkin eilisen seuruuharjoittelun tempon tiiviinä ja naksuttelun/palkkaamisen tiheänä, seurauksella että Panun seuraaminen oli keskittynyttä ja kontakti erinomainen.

Shelttipantterin liikkeestä seisominen oli ’seis’ –käskyn ansiosta myös terävämpi ja aikaisemmin ilmennyttä ajoittaista epätietoisuutta käskystä ei nyt ollut.

Pyry ja Panu jatkavat tokoilua alo-avo -ryhmässä tulevalla hallikaudella, lokakuusta-huhtikuuhun, OKK Areenalla Virpiniemessä. Olenkin jo nyt alkanut orientoitumaan tokokisoihin osallistumiseen, koska epäonnistumisen pelossa kynnys kilpailla on minulla erityisen korkealla. Mahdollisuuksien mukaan osallistumme Pyryn kanssa ensin seuracuppiin ja ehkä marras- ja joulukuussa sitten virallisiin tokokisoihin alo-luokassa. Hui!

Myös agilityn harjoittelijat siirtyvät Haukkikselta Virpan halliin ja tulen itse toimimaan Niinan apuveturina maanantaisin. Panu palaa agiharjoitteluun samoten maanantaille, kunhan se toipuu ensin jalkavaivoistaan, tähtäin on vuoden taitteessa.

Mennyt kesäkausi oli täynnä suuria tunteita, etenkin agilityradoilla Panun kanssa: iloa ja onnea sekä pettymystä ja turhautumista! Opin koirastani, itsestäni, harjoittelusta ja ohjaamisesta niin paljon lyhyessä ajassa, että näin jälkikäteen kesää ajatellen, untuvikkona agilityradoilla, menin itse asioiden edelle enkä tehnyt pieteetillä harjoiteltuja asioita niin hyvin kuin olisimme voineet tehdä! Nyt Panun sairasloman aikana voin uudelleenasennoitua itseeni ja Panuun sekä meihin koirakkona. Saan etäisyyttä ja mietintäaikaa harjoitteluun, kilpailuun ja yhdessä tekemiseen. Koirakkomme heikompana lenkkinä minun täytyy tehdä palvelus Panulle ja nousta sen tasolle tekemisen ja keskittymisen intensiteetissä:D

Panun pakkoloma jatkuu=(((

Panun oikea takajalka ei ole parantunut toivotulla tavalla! Tai eihän minulla ole käsitystä siitä, kuinka kauan koiralla menee ’pehmytkudosvamman’ paranteluun. Riippuu vammasta, sen laadusta, laajuudesta ja koiran mentaliteetistakin:/ Panuhan ei ole mikään tohvelisankari, vaan kuumapäinen ja korskea shelttijannu, jonka hihnakäyttäytyminenkään ei ole aina rauhallisimmasta päästä. Siksi Panu ilmeisesti onkin suhteellisen tapaturma-altis ja toipuu hitaasti vammoistaan. Panun kanssa eletään ulkona maailmassa vähän sydän syrjällään, silmät selässä ja kieli keskellä suuta! Kotilieden Panu tassuttelee mamman kylkeen kiinni ja nukkuu kainalossa selällään ketarat taivasta kohti;)

Elokuun puolessavälissä ell:n diagnosoima pehmytkudosvamma Panun oikeassa takajalassa oireilee siis edelleen ja olen päättänyt, että emme palaa agikentille enää kuluvan vuoden aikana. Pakko mikä pakko! Koiraystäväni terveys ja hyvinvointi tulee aina ensin, vaikka kuinka ohjaajan mieli palaisi agikentille harjoittelemaan ja kilpailemaan.

Yritän kuitenkin itse ylläpitää tuntumaa harjoitteluun ja valmiutta ohjaamiseen kuluvan syksyn aikana agilityopettajan roolissa, johon sain jo kosketusta kesäkauden mölliryhmän apuveturina. Jatkan myös hallikaudella agilityn apuvetäjänä, jonka olen kokenut erittäin mielekkääksi tavaksi myös opiskella agilityohjaamista noin kuivaharjoitteluna ja mielikuvaharjoittelunakin.