keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Rytmityksen ja ajoituksen hakemista

Päästiin Panun kanssa liitelemään lämpimään AD:n halliin Martinniemessä tiistainaJ Ohjelmassa oli 25 esteen rata ja agiopena toimi Mari Kaplas. Ryhmässä oli sopivasti neljä koirakkoa ja tutustuttiin rauhassa ensi rataan, josta mukaelma alla. Muutama kohta tuntui kinkkiseltä ja ennakoin kovaa kiirettä ohjaajalle suorilla ja putkiosuuksilla.

Putkelta4 hypyn5 kiertoon korjattiin liikettä siten, että ehtisin hypylle6 ja pussille7 ajoissa; pysäytin liikkeen ajoissa ts merkkasin hypyn koiralle,  ja Panu teki siivekkeen kierron ’kierrä’ –käskyllä. Omalla versiolla vein koiran liian pitkälle ja menin vielä vastaanottamaankin ja olin näin ollen auttamatta myöhässä jatkoa ajatellen.

Lisää ongelmia tuli putken8 jälkeen, jossa en osannut pysäyttää omaa liikettä ajoissa ennen putkea, vaan vein koiran heittämällä putkeen ilman putkijarrutusta ja niinpä Panu tuli ulos niin kovalla vauhdilla, että hyppy9 ei sitten löytynytkään. Tähän tehtiin ohjauksen korjaavat temput siten, että ennen putkea ohjaaja pysähtyi noin metriä kahta ennen putkijarrutukseen ja sain lopulta Panu kääntymään putken8 jälkeen ajoissa hypylle9.

Varsinaista rytmitystä haettiin putken14 jälkeen hypylle15, jossa en tuttuun tapaan löytänyt millään rytmitystä. Agiope Mari puki rytmityksen tässä kohtaa erinomaisesti sanoiksi ’pari lyhyempää askelta’, joka sitten meni allekirjoittaneen ymmärrykseenkin. ’Cha, cha’ –ajattelin; mulla on ollut rytmityksessä mitä kummallisempia versioita, kuten kumartelu jne, mutta Marin yksikertainen neuvo upposi parhaiten.

Tunnin lopuksi sitten koko rata, jossa ei tehty nollaa, koska ryntäsin liikaa hypyltä18 putkelle19, jossa Panulta kielto. Happikin loppui ja vanhan jalat iski kunnolla maitohapoille kaiken juoksemisen jälkeen. Mutta hei, -yhden agilitytunnin aikana paljon hyvää a s i a a! J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti