Me heiluttiin taas...

Kolmas ilta putkeen agilityä näkyi Panussa lievänä ylikierroksilla käymisenä ja sellaisena osittain holtittomana heilumisena ja keskittymisen puutteena:/ Ei silti, kyllä jotain jäi takkiinkin eiliseltä illalta, sillä opin, että koira osaa kääntyä pimeästä putkesta oikeaan suuntaan taaksepäin, jos ohjaaja on ehtinyt leikata sen eteen ’oikealle’ puolelle edellisen putken jälkeen… En osaa selittää enemmän ymmärrettävämmin, mutta tämä oivallus oli eilen käänteentekevä meikäläiselle. -Kenties tämä on jälleen itsestään selvää kokeneemmille ohjaajille;)

Alla mukaelma Niinan radasta, jota tehtiin ensin kiekka kilpailunomaisesti, ja sitten kukin vuorollaan kinkkipaikkoja kerraten. Täytyy todeta, että kisanomaisesti harjoittelu on erinomainen tapa harjoitella koirakon staminaa, eli kykyä suorittaa tai suoriutua hiukan pitkäjännitteisemmästä suorituksesta. Koen, että se kehittää ja kasvattaa sekä ohjaajan keskittymiskykyä että koirakon keskinäisen kontaktin sekä ohjauksen kestävyyttä ja fokusointia!



Ensimmäinen kierros meni kohtuullisesti: hypyn jälkeinen aa meni Pa:lla ensin pitkäksi juuri ylikierroksien takia, ja otettiinkin alku uudestaan. Radan tiukat suuren kulman kääntymiskohdat menivät pitkiksi, mutta kääntyi se Panu aina, mutta siis pidemmän kaavan kautta. Muistaakseni yksi rima tippui matkalla. Hankalat putkeen viennit pariin otteeseen menivät, nojaah, kohtuullisesti. Meni se Pa aina putkeen mutta ei silleen upean syöksyvästi, kuin raivo härkä, mikä on lopullinen tavoitteemme;) Loppu meni jouhevasti, paitsi puomilla hassu 2on-2off sivuittain;) Kepit vimosena ihanan joutuisasti.

Hiottiin sitten tovi Panun kesken radan alkuosaa siten, että koskapa Pa ei vielä osaa sylikääntöä, joka olisi ollut hyvä hypyltä4 hypylle5 mennessä, tein siihen takaakierron päätteeksi nopean valssin ja sain Pa:n kääntymään erittäin hyvin putkelle6. Otettiin palatessa takaakierto jälleen hypyltä7 hypylle8 ja edelleen twistin kautta aa:lle takaisin. Hinkkaamisen päätteeksi koko alkuosa sitten kokonaan ja täytyy sanoa, ettei jäänyt mitään toivomisen varaa missään kohti. Ihana, esteet yhdeksi sitova osuus, jossa tassut kulkivat yhdessä tuumin mammulin kanssa, -ajatuksennopeudella:D

Aa:lta eteenpäin katsoimme radan ongelmakohtia Niinan kanssa, ja suurimpana niistä oli kahden hypyn välinen takaaleikkaus ja koiran kääntäminen tiukasti vasempaan putken kauempaan suuhun. Meni se lopulta, mutta tähän joudumme vielä palaamaan Panun kanssa. Tässä kohtaa tuli minulle hlökohtaisesti myös se päivän ahaa-elämys eteen leikkaamisesta ja puolen vaihtamisesta putkesta ennen suoraa putkea13 siten, että koira tajuaa jo putkeen mennessään kummalle puolelle tulee kääntyä ulos tullessa…jatkon kannalta huomattavasti joustavampaa ja vältyimme huutelemiselta, ylimääräisiltä kaarroksilta ja äkkijyrkiltä käännöksiltä takaisinpäin.

Tuon yhden ym mainion oivalluksen lisäksi vahvistui eilisen harkan ohella vielä käsitykseni siitä, että valssaaminen on aina tarkasti punnittava asia, kannattaako vai ei?! Keminmaan kisan kankivalssi oli aika hyvä opetus siitä, että valssaamiiseen on aina huomioita alustan nopeus, ohjaajan hitaus, esteiden välimatkat ja ennenkaikkea mahdolliset muut vaihtoehdot aina radan jatkoa ajatellen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että panostamme entistä enemmän persjättöihin ja takaaleikkauksiin, kuitenkaan niitä valsseja unohtamatta, kun niitä joskus on vaan pakko ehtiä tekemään;)

Arctic-OKK agilityturnee;)

Panun kanssa olemme hengittäneet ja eläneet pari viimeistä päivää agilitykisojen helteisessä hurmeessa ja olen kokemukseen tyytyväinen, semminkin kun jälkimmäisestä kisasta tulemana nollarata! Eikä se ensimmäisessäkään kaukana ollut, ohjaajan soheltaminen kepeille viennissä romutti kuitenkin erittäin potentiaalisen, mahdollisen ja näpeissä jo kivasti kutitelleen nollaradan!

Arctic Agility Teamin kisat Keminmaalla tiistai-iltana käytiin suhteellisen pehmeällä, raskasjuoksuisella hiekka/sorapohjaisella, auringonpaahteisella kentällä. Kisabaana oli jouhevasti etenevä, koiran hallintaa edellyttävä, nopeahko rata. Etenimme Panun kanssa yhdessä tuumin 15. esteelle eli kepeille, jonne tultiin avokulmaan pituuden ja hypyn takaakierron jälkeen. Tein yhteydessä valssin ja töksähdin suoraan Panun juoksulinjalle ja siitä ei enää paluuta ollut:( Korjausliike ei tehnyt tehtäväänsä, vaan kolmen kiellon ja niistä seuranneen hylkäyksen jälkeen jätin kepit, ja jatkoimme maaliin kahden putken ja loppusuoran hyppysarjan kautta.

Aina viisaampana näin jälkikäteen olisi ollut turvallisempaa jättää hidas kankivalssini tekemättä ja antaa Panun hakea kepit ihan vaikka takaaleikkauksella. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma agilitykisassa. En koskaan pidä mitään rataa liian helppona ja täytyy yrittää pitää ajatus rentona yllätystilanteiden ja –ratkaisujen varalta. Tässä ei vain ollut mitään tehtävissä, koska virheeni kepeille viennissä ja ohjauksessa oli niin paha ja peruuttamaton! Panukin ikään kuin suuttui ja äityi louksuttamaan turhautuneisuuttaan vajaan valssin vääntäjälle;) Olisi pitänyt komentaa sitä, mutta nauratti niin Panun inhimillinen hirmustuneisuus tökköohjaukseen ja vauhdin pysähtymiseen:/

OKKn kisat eilen, keräsivät jälleen runsaan osanottajajoukon Haukkukeitaan ihanteelliselle agilitykentälle ja medi1:ssä starttasikin 17 kollegakoirakkoa nollajahtiin. Ja kas, rataantutustumisessa ilmeni, että samantapainen kepeille vienti, kuten edellisessä, oli odotettavissa myös tällä radalla. Päätin, että samaa virhettä ei toisteta ja että kepit menee tällä kertaa vaikka väkisin vääntämällä;-)

Rata, josta muistinvarainen mukaelma alla, lähti vauhdikkaasti ja selvisimme alun kepeille menosta tällä kertaa hienosti, jatko takaa leikkauksella puomille, jossa Panu sekunnin sadasosan hidasteli ja katsahti, että mennäänkö vai eikö ja jatkoi onneksi ohjaajan matkaan. Puomin kontaktilla ’alas’ käsky myöhässä, mutta Pa pysähtyi kontaktin jälkeen maahan, josta vauhdilla jatkoon. Myöhemmin renkaalle menossa en sillä sekunnilla muistanut esteen nimeä!!! Huusin vaimeasti 'putkihyppyrengas' ja onneksi fiksu shelttipantteri seurasi käden ohjausta ja eteenpäin menevää liikettä, eikä kuulostellut, että mitä se sopertaa ja änkyttää;-) Keinulla ’alas’ ja hartaasti opeteltu kontakti kohillaan. Loppusuora, jossa irtoominen hyvin eteenpäin hamaan maaliin. Olin epävarma nollasta, mutta aplodit ja kuulutus varmistivat virheettömän suorituksen. Luokkavoitto ja toinen nousunolla Panu Pantterille ja sen ohjaajalle:)



Tässä myös linkki varsinaiseen kisarataan:)

Radan suoritus tuntui epätodelliselta, olin varma Panusta, mutta oma ajatus ja järki seisoi päässä. Liekö jonkinlainen hellehalvaus;-) Näin jälkeenpäin rataa ja tapahtumia ajatellessa, tuntuu siltä, että koira ohjasi ohjaajaa! On se Pansku vaan hienon hieno maailman paras ystävä, -se lukee mun ajatuksiakin. Ja ennen kaikkea muuta, Panu rakastaa agilityä:)