torstai 2. heinäkuuta 2009

Arctic-OKK agilityturnee;)

Panun kanssa olemme hengittäneet ja eläneet pari viimeistä päivää agilitykisojen helteisessä hurmeessa ja olen kokemukseen tyytyväinen, semminkin kun jälkimmäisestä kisasta tulemana nollarata! Eikä se ensimmäisessäkään kaukana ollut, ohjaajan soheltaminen kepeille viennissä romutti kuitenkin erittäin potentiaalisen, mahdollisen ja näpeissä jo kivasti kutitelleen nollaradan!

Arctic Agility Teamin kisat Keminmaalla tiistai-iltana käytiin suhteellisen pehmeällä, raskasjuoksuisella hiekka/sorapohjaisella, auringonpaahteisella kentällä. Kisabaana oli jouhevasti etenevä, koiran hallintaa edellyttävä, nopeahko rata. Etenimme Panun kanssa yhdessä tuumin 15. esteelle eli kepeille, jonne tultiin avokulmaan pituuden ja hypyn takaakierron jälkeen. Tein yhteydessä valssin ja töksähdin suoraan Panun juoksulinjalle ja siitä ei enää paluuta ollut:( Korjausliike ei tehnyt tehtäväänsä, vaan kolmen kiellon ja niistä seuranneen hylkäyksen jälkeen jätin kepit, ja jatkoimme maaliin kahden putken ja loppusuoran hyppysarjan kautta.

Aina viisaampana näin jälkikäteen olisi ollut turvallisempaa jättää hidas kankivalssini tekemättä ja antaa Panun hakea kepit ihan vaikka takaaleikkauksella. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma agilitykisassa. En koskaan pidä mitään rataa liian helppona ja täytyy yrittää pitää ajatus rentona yllätystilanteiden ja –ratkaisujen varalta. Tässä ei vain ollut mitään tehtävissä, koska virheeni kepeille viennissä ja ohjauksessa oli niin paha ja peruuttamaton! Panukin ikään kuin suuttui ja äityi louksuttamaan turhautuneisuuttaan vajaan valssin vääntäjälle;) Olisi pitänyt komentaa sitä, mutta nauratti niin Panun inhimillinen hirmustuneisuus tökköohjaukseen ja vauhdin pysähtymiseen:/

OKKn kisat eilen, keräsivät jälleen runsaan osanottajajoukon Haukkukeitaan ihanteelliselle agilitykentälle ja medi1:ssä starttasikin 17 kollegakoirakkoa nollajahtiin. Ja kas, rataantutustumisessa ilmeni, että samantapainen kepeille vienti, kuten edellisessä, oli odotettavissa myös tällä radalla. Päätin, että samaa virhettä ei toisteta ja että kepit menee tällä kertaa vaikka väkisin vääntämällä;-)

Rata, josta muistinvarainen mukaelma alla, lähti vauhdikkaasti ja selvisimme alun kepeille menosta tällä kertaa hienosti, jatko takaa leikkauksella puomille, jossa Panu sekunnin sadasosan hidasteli ja katsahti, että mennäänkö vai eikö ja jatkoi onneksi ohjaajan matkaan. Puomin kontaktilla ’alas’ käsky myöhässä, mutta Pa pysähtyi kontaktin jälkeen maahan, josta vauhdilla jatkoon. Myöhemmin renkaalle menossa en sillä sekunnilla muistanut esteen nimeä!!! Huusin vaimeasti 'putkihyppyrengas' ja onneksi fiksu shelttipantteri seurasi käden ohjausta ja eteenpäin menevää liikettä, eikä kuulostellut, että mitä se sopertaa ja änkyttää;-) Keinulla ’alas’ ja hartaasti opeteltu kontakti kohillaan. Loppusuora, jossa irtoominen hyvin eteenpäin hamaan maaliin. Olin epävarma nollasta, mutta aplodit ja kuulutus varmistivat virheettömän suorituksen. Luokkavoitto ja toinen nousunolla Panu Pantterille ja sen ohjaajalle:)



Tässä myös linkki varsinaiseen kisarataan:)

Radan suoritus tuntui epätodelliselta, olin varma Panusta, mutta oma ajatus ja järki seisoi päässä. Liekö jonkinlainen hellehalvaus;-) Näin jälkeenpäin rataa ja tapahtumia ajatellessa, tuntuu siltä, että koira ohjasi ohjaajaa! On se Pansku vaan hienon hieno maailman paras ystävä, -se lukee mun ajatuksiakin. Ja ennen kaikkea muuta, Panu rakastaa agilityä:)

4 kommenttia: