keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kujanjuoksu agiharkoissa

Vuoksi, että flunssan ja pienen lämpöilyn pitkään piinaama keho ei jaksa ja energiaa ei ole. Kylmetin itseni hyytävän kylmässä harjoitushallissa helmikuun lopulla ja flunssa on siitä lähtien vaivannut; -mitäs en pukenut tarpeeksi lämpimästi tulipalopakkasilla!

Hengästyin eilen radalla heti alkuun ja ohjauksesta ei ollut tietoakaan. Yritin vain pysyä Panun mukana. Ei varmaan ollut kaunista katsottavaa, mutta eilinen harkka meni ohjaajan alavireestä huolimatta suht putkeen: olen tyytyväinen ja iloinen Panun tekemiseen. Pieniä kauneusvirheitä tuli kuitenkin liika kiireen(!!!!!) takia ja kepeille20 vienti oli jälleen arsesta:-/ Toivottavasti kepeistä ei muodostu minulle mitään pullonkaulaa, koska Panu pujottelee upeasti. Tässä on selvästi ryhtiliikkeen paikka ja suunnitelmissa onkin rakentaa kepit mummulan pihamaalle intensiiviharjoittelua varten, kunhan routa sulaa ja kentät viheriöivätJ

Siirtyminen 1-2 luokan harkkoihin on tuonut mukanaan vaikeita ohjauskiemuroita, jotka sinänsä on kivoja mölliryhmän luukuttamisen jälkeen. Allekirjoittanut ei ole tunnetusti kovin juoksuvoimainen, joten kiemurakuviot ja koiran irtaantumisharkat on tervetullutta. Ja töitä kimurantit radat vaatii henkisestikin, sekä ohjaajalta että koiralta, keskittyminen on entistä intensiivisempää ja tiiviimpää.

Alla mukaelma agiope Maritan eiliseltä radalta, jossa oli haastavia pimeitä putkikulmia ja joihin Panu sujahteli kiitettävän innokkaasti. Sain taannoiselta Caron ja Hanskin koulutukselta hyvän vinkin koiran putkeen viemiseen; jos mahdollista, ja jos ehtii, liiku itse aina hiukkasen putken sisään menon ohi, jolla varmistetaan koiran putkeen meneminen. Tämä oli upea vinkki sellaiselle ohjaajaherkälle koiralle kuin Panu, joka enemmän kuin herkästi kääntyy ohjaajan mukaan, jos se hiukankin näkee liikkeen kääntyvän toisaalle. Uskon, että tällä ohjeella Panun putkeen irtoamiset herkistyy vähitellen niin, että se ei tarvitse lopulta varmistelun varmisteluja yli putken suun;-)

Kepit14 meni vauhdikkaan hienosti, kun ehdin vetämään kuonosta pujottelun alkuun. Sen sijaan hyppy19:ltä kepeille20 vienti ei onnannut yhtään. En ohjannut lainkaan ja Panu tuli liikkeen mukana kepeistä ohi. Lisäksi ohjaava käsi osoitti liian ylös ja minne sattuu, joten ei ihme että Panu ei bongannut keppejä. Lähitulevaisuuden ensisijaisena tavoitteena on siis parantaa ja edistää Panun keppihakuisuutta. Myös keppikulmien vaikeuttaminen on yksi harjoittelun kohde.

Kaikesta keskeneräisyydestä huolimatta kisajalat on levottomat ja pari agikisaa on jo suunnitelmissa lähitulevaisuudessaJ

PS: Pituus18 on väärään suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti