keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

...jatkuu; ohjaajan vireongelmat

Vireongelmat, flegmaattisuus ja huolimattomuus vaivasivat ohjaajaa jälleen Panun eilisissä agiharkoissa; kai siihen vaikuttivat pitkittynyt flunssa (jo helmikuusta!) ja lievä kuumeilu, jotka ovat vieneet kunnon ja vireen aika alamaihin, huohL Sääli sinänsä, sillä Panu vaikuttaa olevan elämänsä kunnossa. Se tekee rataa suurella intohimolla ja vauhdilla, niin että ohjaaja tuntee olevansa suurimman osan ajasta pyörremyrskyn silmässä. Panun habitus on kohentunut ihan silmissä sen jälkeen, kun shelttijannu siirtyi reilu viikko sitten luonnonmukaiseen ruokavalioon. Nyt ensivaiheessa Panu käy läpi nk. eliminaatiodietin, jonka jälkeen luonnolliseen ruokavalioon otetaan uusi eläinproteiinin lähde.

Eilinen rata, josta mukaelma alla, oli näennäisen ’helppo rata’, jollaista ei agilityssä siis olekaan;-) Eli sellainen muka helposti opittava ja ohjattava, mutta vauhdikas, ajoitusta ja tarkkaa ohjausta vaativa rata. Yritin ensin startata pariin otteeseen siten, että olin hypyn1 ja hypyn2 välissä koiran vasemmalla puolella, mutta jäin niin auttamattomasti jälkeen putkella3, että vaihdettiin aloitus siten, että menin hypyn2 eteen koiran oikealle puolelle, jotta ehdin ohjaamaan putken3 jälkeen Panun hypylle4.
Rata eteni katkonaisesti ohjaajan kiireen ja huolimattoman ohjauksen takia ja Panu ohitti mm. keppien jälkeisen hypyn10 ja muutenkin rata oli täynnä ohjausvirheitä, joita en jaksa lähteä luettelemaan….

Hyvää radassa oli se, että Panu haki hienosti kepit, teki vauhdista 22:sen ja oli muutenkin kivasti kuulolla ja ohjaajan hyppysissä silloin, kun ehdin ja joudin ohjaamaan;-/

Wikipedian mukaan ’kenraaliharjoitus’ on viimeinen harjoitus ennen ensi-iltaa, jolloin kaikki produktion osat ovat silloin samanlaiset kuin varsinaisessa ensi-illassa; meidän kenraaliharjoitus ei mennyt lainkaan putkeen, mutta jääpä paljon petrattavaa viikonlopun kisoihin…J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti