Tehtiin aikapulassa jälleen lyhyehköä pätkää agiharkoissa. Saimme Panun kanssa onnistuneen (vahinkoko?!) pätkän eka yrittämällä, mutta kun alettiin hinkkaamaan yksityiskohtia, niin sitten ei enää jutun juonta löytynytkään?! Eli oliko ensimmäinen juoksu vahinko-onnistuminen, no varmaan myös sitä, mutta jatkossa en enää löytänyt letkeän rentoa ohjausotetta, joka oli ensimmäisen onnistuneen kiekan takana. Johtopäätöksenä se, että ei kannata väkisin puristaa, vaan antaa juoksun ja ohjauksen edetä rennon letkeästi ilman pipon puristusta;-)
Ohjaus putkelta5 hypyn6 siivekkeen kiertoon ja siitä hypyn6 persjättöön onnistui muistaakseni kahdeksasta yrityksestä pari kertaa, se ensimmäinen ja paras ohjaus, joka oli siis rento ja sujuva sekä toinen onnistuminen joka oli väkisin puristettu ja töksähtelevä. Tätä täytyy harjoitella kovasti mielikuvissa ja sitten vielä toistoja hallillakin. Kun tällainen vaikea kuvio onnistuu, on tunne aika tyhjentävä siten, että ohjauksessakin mieli on siinä hetkessä ja tyhjä. En tiedä ymmärrätkö hyvä lukija, mitä yritän sanoa?! Siis sellainen hetki, kun olet tasan oikeassa paikassa oikealla hetkellä vaatii sen, että liikkuu ilman turhia ylimääräisiä ajatuksia ja toimii vaistonvaraisesti oikeinJ Tai jotain sinne päin!
Panu haki joka kerta upeasti pimeän keppikulman8 ja puomin11 kontakti oli kaikilla kerroilla loistava. Se kesti railakkaita ohijuoksuja ja puolen vaihtoja, joten puomin kakskakkonen näyttää nykyisellään todella hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti