sunnuntai 15. elokuuta 2010

Viäntönolla:)

Sunnuntaipäivä valkeni ilokseni ja suureksi helpotuksekseni kymmenisen astetta viileämpänä kuin lauantaina! Sää oli pilvipoutainen ja tuuleskeli reippaasti, joka viilensi osaltaan mukavasti edelliseltä päivältä hellehouruista olemustani.

Olin jo aikaisemmin tarkistanut, että Lilun D-rata alkaa 11:15. Noh, mentiin koirapoikien kanssa Haukkikselle hyvissä ajoin, tunteroinen ennen kisaa. Juoksuttelin shelttijannuja kentillä, moikkasin tuttuja ja seurasin sivusilmällä meneillään olevaa maksien kisaa. Vuokkokin saapui pyörällä kisapaikalle koirakon toisen osapuolen kanssa. Odottelin rauhassa vain maksien kisojen päättymistä, uutta radan rakennusta ja uutta tuomariakin. Sitten joku sanoi, oliko se nyt Vuokko, että seuraavana radalla on sitten medit! Koirakon ohjaaja ei ollut lainkaan tilanteen tasalla, saatikka valmistaunut mitenkään suoritukseen ja sitten tulikin kiire vaihtaa kisakengät jalkaan ja juosta medien rataantustumiseen:/

Yleensä ohjaajat seuraavat silmä tarkkana radan rakennusta ja ohjaussuunitelma puidaan valmiiksi jo radan muodostumisen aikana ja se on siis valmiina jo ennen varsinaista rataantutustumista! Mulle tulikin hiukan hätä käteen rataantutustumisessa, että ehtiikö radan omaksua ja muistaa nopeissa tilanteissa koiraa ohjatessa?! Jäniksen selässä suoritettu tutustuminen heijastelikin sitten varsinaisessa ratasuorituksessa Lillin kanssa siten, että tietyissä kohdin joutui improvisoimaan, mutta onneksi Lilli on erittäin estehakuinen ja ohjausta hyvin seuraava koira.

Vuokon filkasta näkyy täällä, kuinka persjättö menee persiilleen! Ohjaaja on myöhässä ja koira jää selän taakse ihan omilleen. Lilli irtoaa hyvin putkeen, joten olisin voinut kääntyä itse aikaisemmin persjättöön. Onneksi vasen, ohjaava käteni on alhaalla ja olen jotenkuten sijoittunut hyppyyn nähden, joten Lilli oikaisee juoksulinjaansa ja tulee onneksi siten hypyn oikein. Myös puomin jälkeisen hypyn jälkeinen valssi on myöhässä ja keinun jälkeinen valssi on kökkö ja se oli ehkä tarpeetonkin. Hyvää radalla oli draivi ja tsemppi eiliseen nähden! Lilli teki hienot ja reippaat kontaktit, otettiin puomin ja aa:n alastulot hallitusti, koska lauantaina tuli kontaktivirhe puomilta. Kepit meni kuin unelma, hyvä Lilunen<3 Ja keppien jälkeinen hypyn kierto aa:lle oli upea. Siivekkeen kierrot ovat Lillin bravuureita:)

Lillillä on nyt kaksi agility LUVAA plakkarissa, joten yhtä uupuu kakkosiin ja se nolla voi tulla hyppyradaltakin:)

2 kommenttia:

  1. Onneksi sää viileni sunnuntaille! Teidän rata sujui kyllä hienosti, vaikka sulla tulikin vähän kiire ohjauskuvioita miettiessä ja korjattavaakin löysit! Onnea!

    VastaaPoista
  2. Niinpä Iina, sään haltijat olivat puolellani sunnuntaina:D Kiitos onnitteluista!

    VastaaPoista