Kumma hyppyhylly kepeiltä;-)

Panun ensimmäistä virallista agilitystarttia ja hoohetkeä hyppyradalla OKKn kisoissa Haukiputaalla edelsi ohjaajan hillitön jännittäminen, vatsavaivat sekä unettomuus! Ja nyt, kun se ensimmäinen hyllyelementti on plakkarissa, olo on kevyt ja vapautunut jäytävästä psyykkisestä ja fyysisestä stressistä:D Jatkukoon Panun ja sen ohjaajan keräilyharrastus antoisana ja mielekkäänä;-)

Ajelimme kisapaikalle sunnuntai aamuna klo 7:00 jälkeen, sankan lumisateen sakkauttamassa kelissä ja olimme toisina odottamassa kisahallin ovien avautumista;) Radanrakennuksen vuoksi jouduimme vartoomaan tovin Panun virallista mittausta ja kisakirjan varmentamista. Tuomarin ratatalkoiden jälkeen Panu pääsi sitten mittauspöydälle. Tuomari arvioi silmämääräisesti Panua rajatapaukseksi ja mittaustuloksena Pa saatiin 37 senttisenä medeihin. Salainen toiveeni oli ollut saada Pa mineihin, mutta minkäs teet, mittanauha ei valehtele;)

(Mainittakoon, että kisan jälkeen mittasin myös Pyryn erään kaverin avustuksella ja pikkujätille saatiin mittaustulokseksi huimat, vajaat 34 senttiä;)

Kisapaikalla vallitsi kiihkeä ja latautunut tunnelma I-luokkalaisten valmistautuessa ratasuoritukseensa ja Panun vesisuihkupullo oli ahkerassa käytössä kuumentuneen shelttijannun viilentämiseksi. Panu vaikutti kiihtyneeltä, mutta pienten tokotteluharjoitusten myötä havaitsin sen kuitenkin ja onneksi olevan hyvin kuulolla!

Itse rata ei ollut liian vaikea, liian nopea saatikka liian tekninen; ainakaan noin ensikisaajan silmin. Otin lähdön tarkasti, jotta Panu ei hyppy-putkeen yhdistelmässä ajautuisi putken väärään päähän. Etukäteen radan epävarmimmaksi esteeksi kuvittelemani rengas meni tyylipuhtaasti josta siirryttiinkin hyppy-kepit yhdistelmään, joka sitten osoittautui tällä kertaa meidän sudenkuopaksi.

Panu osaa kepit: se osaa tulla eri kulmista ja molemmilta puolin, mutta niin kuin tämänpäiväinen rata osoitti hyppy-kepit kombinaatio vaatii vielä paljon kyseisen variaatioharjoituksia. Omat ongelmansa luo kokematon ohjaaja, joka ei ymmärrä tekemiään virheitä tai sitä, että miten jokin juttu pitäisi korjata, vaan puupäisesti yrittää laittaa koiraansa jatkuvasti samaan vikarakoon;)

Keppisakkaamisen ja siitä seuranneen hylkäämisen jälkeen kepit lopulta onnistuivat ja loppurata olikin melkeinpä loppusuoraa, jossa meillä ei ollut suurempia ongelmia.

Todettakoon kuitenkin, että ohjaukseni kauneusvirheinä ovat ne virheet, jotka laittavat Panun pyörähtämään epätietoisena ympäri tai epäröimään putkeen menossa, sillä niitäkin oli radalla tänään! Ohjaukseni ei ollut tarpeeksi ennakoivaa ja lisäksi peruspaheeni on vetää mutkat suoriksi, eikä edes yrittää valssia tai jotain muuta asiaankuuluvampaa ohjauskuviota;-(

Positiivista tämänpäiväisellä kisaradalla oli Panun hieno odotus lähdössä, alkuosa radasta, epäröimätön rengas ja nopea loppusuora. Yhtään rimaa ei kolissut, eikä Pa räksyttänyt radalla, muuten kuin tänään onnettomilla kepeillä!

Radan ohjaaminen sujui vähän kuin unessa, kaikki tapahtuu niin nopeasti, että ajatteluun ei juuri ole aikaa. Rata on suoritettava spontaanisti ja osaamisen puitteissa. Jalkojen on l-i-i-k-u-t-t-a-v-a!! Sanoisin, että rataantutustumiseen tulee paneutua sydänverellä ja joitain vararatkaisuja on kuitenkin oltava takataskussa. Myös aloitukseen on kiinnitettävää erityishuomioita, että koira ei karkaa heti startissa taivaanrantaan;)