Haukkiksen ulkosesongin torstai-ilta näyttää muodostuneen meidän harjoittelutiimille: mamma&Pyry&Panu sellaiseksi, että siihen mahtuu tunteroiset sekä tokoa että agilityä. Reenit alkavatkin vasta 19:30 (=meille myöhään;), joten lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen reenirupeama yhteensä venähtää siis useammaksi tunniksi!
Jatkamme shelttijannujen kanssa alo/avo –ryhmässä ja tavoitteena on edelleen/vieläkin saada joskus maailmassa Pyrylle TK1 –koulari. Mielestäni Pyry osaa alo:n liikkeet, mutta kuten olen moneen kertaan valitellut, aiemmin niin varma paikallaolo on mennyt tärviölle ja sen entiselleen hiominen on nyt käynnissä. Niin ja muutenkin Pyryn alo-liikkeissä on tietty viilaamista ja höyläämistä, sillä ne eivät ole tavoitteessa tahi täydellisiä;) Viime syyskuisen, olosuhteista johtuen keskeyttämään pakotetun, ensimmäisen virallisen tokokisan trauma kummittelee vielä takaraivossani ja siis Pyrynkin. Mietin vielä, josko kisaan Pyryn kanssa enää ulkona, vain meneekö tapahtuma kenties hallipuolelle myöhäissyksyyn. Allekirjoittaneella on muutenkin niin huonot kisahermot, että pienikin takapakki aiheuttaa totaalista taantumista:( Tämä kattaa myös agilityn!
Ryhmä aloitteli kukin esittelyllään ja tavoitteiden maalaamisellaan. Saimme myös esittää toivomuksia tuntien kulusta ja kollektiivinen mielipide oli, että ohjaajat tekevät koulutusrungon, jota tunneilla noudatetaan. Kuten eräs ryhmäläinen totesi, että kaaosta tai yhteentörmäyksiä syntynee, jos yksi reenaa ruutua ja toinen hyppynoutoa suht pienellä tokokentällä ja pisteenä iin päällä agilitykentän kupeessa?!
Ryhmä aloitti luoksepäästävyydellä ja paikallamakuulla: Pyry pakitti aavistuksen, kun molemmat ohjaajamme kävivät sitä rapsuttelemassa. Ei kuitenkaan pahasti, silleen kuitenkin, että sen epävarmuuden huomasi ja kokeessa olisi tullut miinusta. Kehuin sitä kuitenkin maireasti urheasta päästävyydestä ja vieraan ihmisen lähentelyistä;)
Paikallamakuussa menin vain muutaman metrin päähän. Näin ulkokauden alkajaisiksi halusin varman ja ehjän paikallamakuun. Yhden minuutin kohdalla palasin ja käskytin loppuasentoon. Palkkiota, hurraata ja jippiitä Pyrylle onnistuneesta liikkeestä. Tästä se paikallamakuun palautuminen alkakoon ja jatkukoon! Aikaisemmin nimittäin Pymylle ei tehnyt tiukkaakaan olla 2-3 minuuttia paikallaan. Se sieti myös häiriötä ja muiden koirien liikuskelua todella hyvin. Tällainen paikallamakuu on siis tavoitteemme!
Teimme sitten Pyryn kanssa luoksetuloa ja liikkeestä maahanmenoa. Luoksetulossa tuttu jolkottelu, reippaan laukan sijasta, palasi kuvioihin. Loppuasento oli kuitenkin Pymyllä hyvä! Eli tässä liikkeessä Pyryn vauhti kaipaa boosteria: mulla oli tennispallo mukana, mutta se on liian suuri pikkuPyrylle, joten otan seuraavaksi kerraksi Pyryn oman pikkupallon mukaan. Sain nimittäin toko-opeltamme Sadulta hyvän vinkin heittää pallo omien jalkojen välistä Pyryn menosuuntaan, josko se lisäisi Pyryn juoksuvauhtia?!
Liikkeestä maahanmeno toimi entiseen malliin: maahan mentiin, mutta Pyrymäisen verkkaisesti. Yritin naksuttimella saada liikettä ripeämmäksi. Toko-ope ehdotti meille hallikaudelta tuttua’maata’ leikkiä lenkeillä ja kotona. Tavoitteena on saada Pyryn ’maata’menosta tuplasti nopeampi ja kiva leikkikin!
Pyryn puolituntinen täyttyi ja hain vuorostaan Panun kehiin. Panuhan on aina valmis, willing & able mihin tahansa toimintaan:D Se tekee kaiken alusta loppuun, joka kerta ja kaikkialla, täysillä ja sitten sillä on tunnin päästä hirveä hiki ja jano, kun se ei malta välillä virkistyä vesikupillaan:D
Panskun kanssa tehtiin samoten luoksetuloa ja liikkeestä maahanmenoa. Luoksetulo oli hieno, Pa ei ottanut juurikaan häiriötä muista tokottelijoista tai agikentän kuhinasta. Sillä on nimittäin juoksumatkalla ollut tapana vilkuilla ympäristön tapahtumia moneen otteeseen, ennen kuin se saavuttaa mamman ja istahtaa perusasentoon sivulleni. Tällä kertaa, kun oltiin ensimmäistä kertaa ulkona hallikauden jälkeen, tein luoksetulon sille helpoksi siten, että matka oli kohtuullisen lyhyt, noin 10 metriä. Ja liike onnistuikin mainiosti loppuasentoa myöten!
Liikkeestä maahanmeno oli myös tres bien! Panu tipahti käskystä maahan ilman vitkuilua ja hienosti malttoi odottaa paluun ja loppukäskyn. Vapautuksessa pallobileet pystyyn taidokkaalle shelttijannulle:-o
Panun agilitytunnin alkamista enteillen tokotunnin loppuminuutit kuluivat tennispalloa kopitellen! Pansku istuu tai seisoo ja käskyllä ’koppi’ se ottaa kopin ja tuo pallon mamman käteen. Tätä se jaksaa ja haluaa tehdä ’sata kertaa’;) Lisäksi heittelin vauhdikkaita pomppuja, josta Panu koppasi pallon ilmasta ja palautti pallon mammalle. Tätäkin tehtiin toiset ’sata kertaa';-) Panu rakastaa pallolla kopittelua!
Agilitytunnin alkajaisiksi kävimme agiopemme Niinan kanssa läpi kunkin ongelmakohtia ja meillähän se on pääasiassa tällä hetkellä putkeen irtoaminen. Satunnaiset keppien suoritusongelmat, kuten viime viikonlopun KASsin kisoissa, johtunevat ohjaajan väärästä lähestymisestä; liiallisesta työntämisestä, edistämisestä jne.
Lyhyt rata oli megaputkirata: kolme putkea ja viimeisenä kepit. Odottelimme suoritusvuoroamme tekemällä apuope Satun suunnittelemaa rataa, jossa koiralle oli lähdössä tyrkkyputki, mutta puomille piti mennä ja puomin jälkeen koira tuli saada kääntymään vasemmalle hypylle. Ohjaajan ja koiran välille piti jäädä loppuosassa puomi väliin ja tämähän ei meinannut millään luonnistua. Koira kuin koira yritti hypylle käännettäessä palata itsepintaisesti puomia takaisinpäin??!!
Emme saaneet Panunkaan kanssa ym kuviota onnistumaan ja teimmekin variaation siten, että Panu menikin puomin sijasta putkeen ja siitä hypylle. Koiran ja ohjaajan välissä oli tässäkin kuviossa puomi.
Niinan putkiradalle lähdettäessä alku meni hienosti. Sitten ohjaaja jäi ihmettelemään josko Panu menee vai ei mene putkeen! Menihän se ja irtosihan se Panu, mutta ohjaajan jatko tyssäsi tähän pällistelyyn ja otettiin sitten alusta uudestaan. Täytyy sanoa, että Panulla oli upea putkipäivä, se irtosi joka kerran ilman kieppejä tai epäröintejä putkeen, -pimeäänkin suuhun. Tällä kertaa loppuosan kepeille meno vaati eniten töitä onnistuakseen. Liikeratani ei meinannut luonnistua oikein, vaan vedin, työnsin tai edistin sekä seisoin Panun edessä niin, että hiukan taas shelttijannu turhautui turhiin toistoihin. Kun ei se sen vika ollut, että toope ohjaaja ei antanut sille suorittamismahdollisuutta://
Muutenkaan ohjaajalla itsellään ei ollut paras päivä noin agilityn ohjaamisen kannalta. Fysiikka pettää silloin tällöin ja tulee sellaisia voimattoman tuntuisia päiviä. Sitten sitä häseltää, hätiköi ja ohjaus tulee ihan arsesta: Panu-parka! Lupaan, että otetaan seuraavalla kerralla reippaammin, tarkemmin ja paremmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti