maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ei hajuakaan takaa-ohjauksesta:/

Vakkarikoirakot kokoontuivat jälleen Haukkikselle hikoilemaan lämpimään sunnuntai-iltaan shelttikerhon agireeniin.



Tehtiin torstaiharkkojen agirataa, pienin muutoksin, koska siinä on muutamia vaikeita, mutta hyödyllisiä juttuja, joita kannattaa reenailla.

Panskun kanssa aloitettiin ja höylättiin alun hyppykuviota tovi, kunnes kiitti mulle riitti ja luovuin takaaohjauksen viilaamisesta ja mentiin alun hyppysarja kuonosta vedettävällä pyörityskuviolla kertakeikauksella;) Enpä tiiä mikä mätti takaaohjauksen yritelmissä, mutta ei se koira vaan millään mennyt haluttuun muottiin! Panu tuli kyllä ensmäisestä välistä, ts välistäveto, mutta en millään ilveellä saanut sitä käännettyä takaisin hypylle. Parhaiten se kääntyi välistävetoon vartalon käännöllä, mutta jatkoa toiselle hypylle kääntymistä en saanut aikaiseksi!

Radan loppuosassa kiinnitin erityistä huomiota suorasta putkesta vinosti lähestyttävälle hypylle, joka torstaista viisastuneena meni kertalaakista oikein. Aa:lla kontakti ja tyrkkyputken ohi täyttä vauhti suoraan putkeen ja vimosena hypyn sijasta rengas.

Otettiin sitten kontakteilla persjättöjä (?!), silleen että juoksin vinosti Panun ohi puolta vaihtaen. Eka kerralla jäi ’alas’ –käskyllä kontaktille, mutta syöksähti vaistomaisesti perääni, koska jatkoin juoksua edestä ja ohitse. Tein hidastetusti pari kertaa ja sitten rupesi sietämään hyvin kuonon editse juoksua:) Sekä puomilla että kekellä kaikki persjätöt onnistuivat, josta hurraavat kehut ja palkkiot Panskulle.)

Pyrykin pääsi puomi-putki-putki-hyppy-rengas radalle pyörimään. Pieni ruskea rinkilä pisti parastaan ja sen pieni sähäkkä olemus vilahti vain, kun se pyrähteli salamana putkesta toiseen:-o

3 kommenttia:

  1. Takaaohjaaminen ON vaikeeta.. ja varsinkin, kun sen treenaaminen usein jää, "uusien tuulien" puhaltaessa.. Mut, onneksi, sekin on treenattavissa. :) Mukavannäkösiä reenejä teillä.

    VastaaPoista
  2. Tulin vaan kommentoimaan tähän viestiin että sulla on kaunis kuva tuossa etusivulla.

    VastaaPoista
  3. Niin Miira, tuohon takaaohjaukseen olisi pitänyt varmaan totuttautua ja totuttaa Panu alusta pitäen. Nyt sitä olisi kiva osata tietyissä kohtaa;-)

    Kiitos kuvakehuista Pia: kuvaajana blogin etusivun kuvassa on toiminut Miia T :)

    VastaaPoista